Uuselintarvikkeet
Mitä ovat uuselintarvikkeet ja onko niiden syöminen turvallista?
Banaanit, perunat, tomaatit ja riisi tulivat Eurooppaan aikoinaan uuselintarvikkeina. Olemme kautta historian lisänneet ruokavalioomme uudentyyppisiä elintarvikkeita maapallon eri kulmilta. Aikoinaan esimerkiksi mausteet ja trooppiset hedelmät olivat uutuus eurooppalaisille ja niitä arvostettiin suuresti niiden makujen vuoksi – nykyään niiden käyttö keittiöissämme on arkipäivää.
Olemme aina etsineet uusia makuja ja ravintoaineiden lähteitä. Koska maailma on yhä kansainvälisempi, valittavanamme on enemmän elintarvikkeita kuin koskaan aiemmin.
Kaikkien uuselintarvikkeiden on käytävä läpi lupamenettely, johon sisältyy perusteellinen turvallisuusarviointi, ennen kuin ne voidaan hyväksyä myyntiin EU:ssa.
Millä tavoin uuselintarvikkeet ovat erilaisia verrattuna muihin elintarvikkeisiin tai ainesosiin?
Elintarviketta pidetään EU:ssa uuselintarvikkeena, jos sitä ei ole käytetty laajalti ennen toukokuuta 1997. Määritelmä kattaa muista maista tulevat perinteiset elintarvikkeet, uudet elintarvikkeiden ainesosat ja uusista lähteistä, kuten levistä ja mikro-organismeista, peräisin olevat elintarvikkeet.
Uuselintarvikkeisiin kuuluvat myös elintarvikkeet, jotka on tuotettu uusilla tekniikoilla, kuten nanoteknologialla, soluviljelyllä ja UV-käsittelyllä.
Esimerkkejä
- chiansiemenet
- menakinoni (uusi K-vitamiinin lähde)
- mungpavut
- krilliöljy (sisältää runsaasti omega-3-rasvahappoja)
- nonimehu
- UV-käsitelty maito ja leipä.
Maailman monimuotoisuuden, kulttuurien vuorovaikutuksen ja innovoinnin ansiosta uuselintarvikkeita pyritään jatkossakin saamaan ruokapöytiimme ja uusien vaihtoehtojen tarjoamiseksi. Tieteeseen perustuvilla turvallisuusarvioinneillamme tarkistamme, ovatko nämä uudet elintarvikkeet turvallisia.
Ermolaos Ververis, EFSAssa työskentelevä elintarvikekemisti.
Ovatko ne turvallisia?
Kaikki uuselintarvikkeet arvioidaan huolellisesti ennen kuin niitä voidaan myydä Euroopan markkinoilla. Elintarvikeyritysten on lähetettävä hakemuksia, jotka sisältävät tietoja uuselintarvikkeesta, muun muassa tuotantomenetelmästä, koostumuksesta, ehdotetuista käyttötarkoituksista sekä pakollisista turvallisuustutkimuksista.
EFSAn tutkijat tekevät riskinarvioinnin ennen kuin EU:n lainsäätäjät päättävät myyntiluvista ja merkinnöistä.
EFSAn tutkijat arvioivat mahdollisia terveysriskejä, kuten allergeeneja ja toksikologisia vaikutuksia. Jos uuselintarvikkeen on tarkoitus korvata toinen elintarvike, tutkijat tarkistavat myös, että se ei eroa tuosta elintarvikkeesta siinä määrin, että käyttö aiheuttaisi ravitsemuksellista haittaa kuluttajalle.
Arvioinnin aikana EFSA voi myös tarvittaessa pyytää elintarvikeyrityksiltä lisätutkimuksia elintarvikkeiden turvallisuuden varmistamiseksi.
Mitä tämä tarkoittaa?
Kaikkia uuselintarvikkeita säännellään sen varmistamiseksi, että ne
- ovat turvallisia kuluttajille
- on merkitty asianmukaisesti, jotta kuluttajia ei johdeta harhaan
- eivät ole ravitsemuksellisesti epäedullisia (verrattuna elintarvikkeisiin, jotka niiden on tarkoitus korvata ruokavaliossa).
Jos siis päätät kokeilla uutta elintarviketta, voit olla varma, että se on turvallista!





























