Savuaromit: EFSA:n aromityöryhmän puheenjohtajan Wim Mennesin kysymys- ja vastauspuheenvuoro
Savuaromit ovat vaihtoehto perinteiselle savustamiselle, joka on pitkäaikainen käytäntö, jota käytetään tiettyjen elintarvikkeiden, kuten kalan, lihan ja maitotuotteiden, säilömiseen. Savustusprosessi muuttaa myös niiden makua.

Savuaromeilla ei ole samaa säilöntätehtävää, mutta elintarvikkeisiin lisättynä ne antavat niille savun makua.
EFSA on arvioinut EU:n markkinoilla olevien kahdeksan[1] savuaromin turvallisuutta, joiden hyväksyntä oli voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti uusittava.
Wim Mennes, EFSA:n aromityöryhmän puheenjohtaja, esittelee meille työn tärkeimmät tulokset ja seuraavat vaiheet.
Missä elintarvikkeissa savuaromeja käytetään?
Savuaromeja lisätään elintarvikkeisiin - kuten lihaan, kalaan tai juustoon - vaihtoehtona perinteiselle savustusprosessille. Niitä voidaan kuitenkin käyttää aromina myös muissa elintarvikkeissa, kuten keitoissa, kastikkeissa, juomissa, sipseissä, syötävissä jäissä ja makeisissa.
Miksi EFSA on arvioinut niiden turvallisuuden?
EFSA:n työ savuaromien parissa on määritelty EU:n lainsäädännössä, jonka mukaan savuaromien turvallisuus on arvioitava ennen niiden markkinoille saattamista. Myös tällä hetkellä markkinoilla olevat aromiaineet on arvioitava uudelleen ennen niiden hyväksynnän voimassaoloajan päättymistä.
Kahdeksan äsken arvioitua tuotetta on ollut EU:n markkinoilla viimeiset 10 vuotta, ja hakijat ovat pyytäneet Euroopan komissiota jatkamaan niiden lupien voimassaoloaikaa vielä 10 vuodella. Kahden muun tällä hetkellä EU:n markkinoilla olevan tuotteen osalta hakija ei ole pyytänyt luvan uusimista.
Entä mitkä ovat terveysriskit?
Käytettävissä olevan tieteellisen näytön perusteella emme voineet sulkea pois genotoksisuuteen liittyviä huolenaiheita minkään kahdeksan savuaromin osalta.
Genotoksisuus Tietyn aineen kyky vaurioittaa solujen DNA-ainesta tarkoittaa kemikaalin kykyä vahingoittaa solujen perintöainesta. Solun geneettisen informaation muutokset tai mutaatiot voivat lisätä riskiä sairastua esimerkiksi syöpään ja perinnöllisiin sairauksiin.
Tämäntyyppiselle myrkyllisyydelle ei ole mahdollista määritellä turvallista tasoa.
Onko EFSA arvioinut näitä aromiaineita jo aiemmin?
Kyllä, arvioimme niitä vuosina 2009-2012, jotta Euroopan komissio ja EU:n jäsenvaltiot voisivat tehdä päätöksen niiden käytön sallimisesta.
Tuolloin lautakunta havaitsi turvallisuusongelmia useimpien tuotteiden osalta, koska niiden turvamarginaali Aineen todellisen saantimäärän ja asiantuntijoiden turvalliseksi elinikäiseksi päiväannokseksi arvioiman määrän välinen erotus tietyssä väestössä oli riittämätön ehdotetuilla käyttömäärillä.
Tämä sai Euroopan komission ja EU:n jäsenvaltiot tarkistamaan hakijan ehdottamia käyttöasteita ja sallimaan rajoitetumman käytön elintarvikkeissa.
Mitä uutta tällä kertaa oli?
Käytimme päivitettyä menetelmää arvioidessamme hakijoiden toimittamia uusia tietoja. Menetelmä on kuvattu EFSA:n päivitetyissä tieteellisissä ohjeissa vuodelta 2021, jotka eivät olleet käytettävissä ensimmäisen arvioinnin aikaan. Niissä suositellaan, että jos monitahoisen seoksen (kuten savuaromien) yksittäinen komponentti todetaan genotoksiseksi, koko seosta on pidettävä genotoksisena.
Tulimme siihen tulokseen, että kuusi arvioimastamme savuaromista sisältää genotoksisia aineita ja herättää siksi turvallisuusongelmia. Kahden muun osalta emme voineet sulkea pois turvallisuusongelmia tietojen puuttumisen vuoksi.
Mitä EFSA:n savuaromeja koskevat neuvot merkitsevät kuluttajille?
Yleisesti ottaen genotoksisia aineita käytettäessä voi olla kohonnut haitallisten vaikutusten riski. Näiden vaikutusten todennäköisyys Mahdollisuus sille, että jokin tietty asia tapahtuu tai että mittausarvo osuu tietylle arvoalueelle riippuu kuitenkin useista tekijöistä, kuten yksilön perimästä ja ruokailutottumuksista. EFSA ei ole tutkinut mahdollisuutta, että tällaisia haitallisia vaikutuksia ilmenisi savuaromeilla maustettujen elintarvikkeiden kulutuksen seurauksena. On kuitenkin syytä huomata, että EFSA noudattaa arvioinneissaan konservatiivista lähestymistapaa, mikä tarkoittaa, että vaarojen ja riskien arvioinnissa otetaan huomioon pahimmat mahdolliset skenaariot.
Tasapainoinen ruokavalio vähentää yleensä elintarvikeriskeille altistumisen todennäköisyyttä. Ruokavalion tasapainottaminen monipuolisilla elintarvikkeilla, esimerkiksi lihalla, kalalla ja vihanneksilla, voisi auttaa kuluttajia vähentämään haitallisten aineiden saantia.
Mitä tapahtuu nyt?
Euroopan komissio ja EU:n jäsenvaltiot tarkastelevat EFSA:n tieteellisiä neuvoja huolellisesti osana keskusteluja, jotka koskevat asianmukaisia riskinhallintavaihtoehtoja tällä hetkellä markkinoilla olevien savuaromien osalta.
[1] SF-001 "proFagus Smoke R714" (aiempi nimi "Scansmoke PB 1110") ; SF-002 "Zesti Smoke Code 10"; SF-003 "Smoke Concentration 809045"; SF-004 "Scansmoke SEF7525"; SF-005 "SmokeEx C-10"; SF-006 "SmokEz Enviro-23"; SF-008 "proFagus Smoke R709"; SF-009 "Fumokomp Concentration 809045". (aiempi nimi "Fumokomp").
Linkit tieteeseen
- Scientific opinion on the renewal of the authorisation of Fumokomp (SF‐009) as a smoke flavouring Primary Product
- Scientific opinion on the renewal of the authorisation of proFagus Smoke R709 (SF‐008) as a smoke flavouring Primary Product
- Scientific opinion on the renewal of the authorisation of proFagus Smoke R714 (SF‐001) as a smoke flavouring Primary Product
- Scientific opinion on the renewal of the authorisation of Scansmoke SEF7525 (SF‐004) as a smoke flavouring Primary Product
- Scientific opinion on the renewal of the authorisation of Smoke Concentrate 809045 (SF‐003) as a smoke flavouring Primary Product
- Scientific opinion on the renewal of the authorisation of SmokEz C‐10 (SF‐005) as a smoke flavouring Primary Product
- Scientific opinion on the renewal of the authorisation of SmokEz Enviro‐23 (SF‐006) as a smoke flavouring Primary Product
- Scientific opinion on the renewal of the authorisation of Zesti Smoke Code 10 (SF‐002) as a smoke flavouring Primary Product
How to contact us
EFSA Media Relations Office
Tel. +39 0521 036 149
E-mail: press [at] efsa.europa.eu (Press[at]efsa[dot]europa[dot]eu)
(Only if you are a member of the press)
Ask a Question Service
You have a question about EFSA’s work? Contact our Ask a Question service!